Onpa ollut hiljaista
ja enkä edes syytä osaa kertoa. Nyt voisi aktivoitua tämänkin blogin suhteen. Jos jotaina asiaa ja sen viertä edes sivuaisi.
ja enkä edes syytä osaa kertoa. Nyt voisi aktivoitua tämänkin blogin suhteen. Jos jotaina asiaa ja sen viertä edes sivuaisi.
ja huonolta näyttää vanhalla näytöllä tehdyt kuvat. Joutuu ehkä muutaman kuvan tekemään uusiksi galleriasta. On niin tummia…
…salamalla.
Idea tähän kirjoitukseen lähti muutamasta topikista staffit.info foorumilla. Siellä pähkäiliin salaman käyttöä valokuvauksessa, joten lähestyn asiaa muutaman kirjoituksen mittaisella “oppaalla”. En tässä niinkään keskity salamalaitteen tekniikkaan vaan käyttöön.
Ensin kameran kuvausmoodin vaikutus. Esimerkeissä on käytetty Canonin salamalaitteita. Periaatteet ovat saman merkistä riippumatta, mutta esim. nopein käytettävä synkka-aika voi muuttua eri valmistajilla.
Program (P)-moodi: Käytettäessä P-moodia asettaa kamera suljinajan 1/60 - max.synkka-ajan väliin. Tällä moodilla ei siis voi käyttää 1/60 sek pidempää aikaa. Jos kuvataan todella hämärässä aiheutta tämä kohteen valottumisen oikein, mutta jättää taustan pimeän tummaksi. P-moodissa kamera olettaa, että vain kohde halutaan valottaa ja tausta saa jäädä piemäksi.
Suljinajan prioriteeti (tv) -moodi: tv-moodissa käyttäjä valitsee mieluisensa suljinajan ja kamera säätää automatiikalla oikean aukkoarvon. Salamalaitteen kanssa tv-moodia käytettäessä salama toimii aina ns. täyte salamana. Tämä tarkoittaa sitä, että kamera valottaa taustan mukaan ja salama “täyttää” kohteen välähdyksellään, toisin kuin p-moodissa.
Aukko prioriteetti (av) -moodi: Tämä moodi toimii samalla tavalla kuin tv sillä erotuksella, että av-moodissa valitaan aukko itse ja automatiikka valitsee sopivan suljinajan. Muuten salama toimii täytesalamana, kuten tv-moodissakin.
Manuaali (m) -moodi: Täysmanuaalimoodissa käyttäjä itse valitsee sekä suljinajan että aukkoarvon. Valittu valoitus määrittelee taustan valoituksen. Valoitetaanko vallitsevan valon mukaan, kuten tv- ja av -moodit, vai kohteen mukaan, p-moodi. Tässä ohje miten manuaalimoodilla kuvataan salaman kanssa. Itse suosin tätä vaihtoehtoa. Jos kuvat on surkeita niin tietää ketä syyttää. Toinen syy on, että oppii nopeasti käyttämään salamaa haluamallaan tavalla, kun ei koko aikaa luota automatiikkaan.
1. Kamerasta valitaan m-moodi
2. Suljinaika sekä aukko valitaan taustanvaloituksen mukaan
3. Suljin painetaan puoliväliin, jolloin salaman näytöstä nahdaan matka, jonka salaman välähdys kattaa
4. Linssin etäisyysmittarista nähdään, etäisyys tarkennettuun kohteeseen. Pitää varmistaa, jotta salama kantaa kohteeseen asti.
5. Salaman olessa valmiina latautuneena, voidaan kuva ottaa. Muista tarkistaa kameran lcd-näytön histogrammista valoitus.
Seuraavassa osassa käsitellään suoran salaman sekä heijastetun salaman käyttöä.
Staffikuva sai uutta ilmettä. Uudessa versiossa on panostettu käytettävyyteen myös hitailla yhteyksillä. Pientä hiomista varmasti tulee vielä tapahtumaan, mutta perusilme on kasassa. Kuvagalleriaan lisättiin kuvia Kokemäen näyttelystä. Hallissa oli niin keltaiset valot ettei kuvaamisesta meinannut tulla mitään.
Ei ole säät sallineet uusien staffien kuvaamista lähiaikoina. Olen tyytynyt vanhojen kuvien uudelleen muokkauksiin. Olen testaillut hieman eri raw-kääntäjiä. Adoben uusi Lightroom olisi itselleni hyvä, mutta se on kovin raskas koneelle. Olen testaillut tarkemmin myös Rawshooter Premiumia, Capture One LE:tä sekä Canonin DPP:tä. Olen tykästynyt Capture Onen jälkeen eniten. Rawshootter hakkaa työnkulussa muut 6-0, mutta sen jälki ei ole paras mahdollinen. Ajattelin tässä harmaina päivinä käydä muutamat kuvasarjat läpi kokonaan Capture Onen Le:llä ja päivittää uudet kuvat galleriaan.
Lisäksi olen jotenkin kummallsesti unohtanut terävöityksen suurimmasta osasta kuvia kokonaan pois. Olen lisäillyt sitä jo Inton, Hemmon, Sulo Sr. sekä Hikin gallerioihin.
Aurinkoa ja kevättä odotellessa…
Canon julkisti tänään uuden ammattirungon: 1D MK III. Spekseistä tärkeimmät: 1.3-kroppi, 10 mpix kenno, 10 fps, 45 af pistettä, joista 19 ristikkäisiä.
Lisää infoa: http://www.dpreview.com/news/0702/07022208canoneos1dmarkiii.asp
AC-Foto saksassa on hinnoitellut unelmamme, joka pojan lompsalle sopivaan, 4292 euron hintaan. Rungon lisäksi tuli EF 16-35 F2.8 L II objektiivi sekä 580 EX II salama. plaaplaaplaa, ketä nää kiinnostaa ton rungon vierellä… Säästettään pennoset uuteen “markku kolmoseen”.
Photoshopissa on monia eri tapoja tehdä mustavalko-käännös. Omassa käytössä olen todennut Lab-moden kautta tehtävän käännöksen helpoimmaksi. Channel mixerin kautta saa myös hyvää jälkeä, mutta itse olen tykästynyt Lab-moden kautta tehtävään käännökseen. Ohjeet:
1. Jos olet ottanut kuvasi raw- tai muuhun 16 bit- muotoon, käytä sitä.
2. Muuta kuvasi Lab-modeen. (Image-mode-Labmode)
3. Valitse Channels-paletista lightness-kanava ja muuta se mustavalkoseksi (Image-mode-grayscale).
4. Valitse Channels-paletista kuvake ja paina Crtl+hiiren vasen painike. Valittu alue muutetaan inverseksi. Crt+Shift+i.
5. Pidetään valittu alue aktiivisena ja muutetaan se rgb-muotoon. (Image-Mode-RGB)
6. Tehdään solid color fill layer. (Layer-New fill layer-Solid color) Valitaan väriksi hyvä, rikas tumma väri. Mikä sopii juuri kyseiseen kuvaan. Säädetään opacity-arvo sopivaksi.
7. Säädetään adjustment layereillä levelssiä/curvesia tarpeen mukaan tai lisätään contrastia muulla tavalla.
8. Jos tulos ei tyydytä niin kohdan 6. layerin opacityä voi säätää uudestaan ja tehdä muutoksia levelssin ja curveisn adjustment layereihin. Myös dodge- tai burn -työkalun käytöllä saadaan pieniä yksityiskohtia muokattua.
9. Terävöitys tarpeen mukaan.
Nyt kuukauden pystyssä olon jälkeen Staffikuva.com:n kävijämäärät ovat asettuneet n.60 päivittäisen kävijän tasolle. Tämä siis yksittäisiä kävijöitä, ei ip-osoitteita. Vajaa pari viikkoa sitten linkitin sivut sekä muutaman yksitäisen kuvan www.digicamera.net:n foorumille niin kävijämäärät hyppäsi kahdeksi päiväksi 130 kävijän tasolle. Yksittäisiä klikkejä kuvagalleriassa oli tuona aikana reilusti yli 12000 kpl, kun normaalipäivänä se on noin 3000 kpl. Eli ihan hyvin on kävijöitä riittänyt jo näin alkuvaiheessa. Lisää kyllä kaivataan. Liikennöintirajaa kyllä riittää.
Photoshopissa on omat terävöitystyökalunsa, mutta niissä voi aiheutua ylisuurista arvoista sahalaitoja ja yliterävöitystä. Itse en juurikaan käytä unsharpmaskia tai smartsharpenia vaan kameralaukku.com:n foorumilta bongattua highpass-terävöitystä. Itse teen terävöityksen näin:
Itselläni on tästä toiminnosta actioni, jonka ajan ensin täysi kokoiseen kuvaan ja sitten nettikokoiseen kuvaan. Jos jostain syystä kuva vielä tarvitsee lisätervävöitystä voi nettikokoiseen kuvaan laittaa hieman unsharpmaskia. Mutta muistakaa, että normaalit terävöitykset tulee tehdä viimeiseksi, juuri ennen kuvan tallennusta.
Eipä toi Sampon kuvaaminen ollutkaan vielä mitään. Samanlaisella säällä kuvattiin Lumira. Lumiran turkki on niin tasaisen musta, että ei kameran tarkennus oikein meinaa tarttua siihen hämärällä säällä. Valotuksen puolesta kaikki meni ihan ok, niin kauan kun Lumira oli ainut koira kuvassa. Kun sekaan lyötiin meidän kaksivärinen Into niin sit rupes tulemaan hankaluuksia. Olis pitänyt saada ylivalotettua lumiset kohdat ja alivalotettua tummat turkit. Ratkaisu tähän ongelmaan oli Photoshop…